Parfyymiä Grassessa

Etelä-Ranskan rikas luonto on synnyttänyt satoja vuosia sitten parfyymiteollisuuden, joka kukoistaa edelleen. Ranskan Rivieran sisämaassa sijaitseva Grasse on maailman parfyymipääkaupunki.

Provencelainen Grassen kaupunki on 400 vuoden ajan ollut maailman hajuvesiteollisuuden keskus. Viidensadan metrin korkeudessa sijaitseva parfyymikaupunki oli keskiajalla pieni, parkitusta nahasta elinkeinonsa saava kylä. 1500-luvulla myyntiin valmistettiin tuoksuvilla rasvoilla käsiteltyjä käsineitä, joiden turvin kaupunki alkoi vaurastua ja parfyymitehtaita syntyä. Laventelia, ruusuja, narsisseja, jasmiineja ja erilaisia tuoksuyrttejä alettiin viljellä hehtaarien laajuisilla alueilla. 1800-luku oli tuoksuteollisuuden kulta-aikaa. Trendikkäät parfyymit houkuttelivat kaupunkiin jopa kuninkaallisia. Ludvig XV:n hovia kutsuttiin nimellä ”parfymoitu hovi” – tuoksuja siveltiin päivittäin paitsi iholle myös vaatteisiin (usein pahaa hajua piilottamaan), viuhkoihin sekä huonekaluille. Parfyymit kehittyivät seuraavien vuosisatojen aikana.

Höyrytislaus on vanhimpia hajuvesien valmistuksen menetelmiä. Nykyisin sitä käytetään mm. appelsiininkukkien jalostuksessa. Kukat keitetään vedessä ja haihtuvien öljyjen molekyylit (eteeriset öljyt) erotetaan höyrystä. Toinen menetelmä, jota käytetään mm. orvokin ja jasmiinin kaltaisissa herkissä kukissa, on nimeltään ”enfleurage”, jossa kukat ripotellaan puhtaalle rasvalle, johon tuoksu imeytyy. Menetelmä on kallis ja hidas ja sen ovat sittemmin korvanneet modernimmat menetelmät.

Absoluutin eli hajuvesitiivisteen valmistukseen kukkia tarvitaan valtavat määrät. Yksi litra ruusuöljyä vaatii 500-1000 kg ruusun terälehtiä, yhteen litraan jasmiiniöljyä puolestaan tarvitaan lähes tonnin painosta terälehtiä (vikkelä kerääjä kerää päivässä 3-5 kg) ja yhteen litraan laventeliöljyä poimitaan 120 kg kasvin osia. Ei siis ihme, että hajuvedet ovat kalliita.

Hajuvesien kehittelytyöstä vastaa parfyymiteollisuuden ammattilainen, joka tunnetaan yleisnimellä ”nenä”. Nenä on todellinen taiteilija-kemisti, joka saa perusteellisen, monivuotisen koulutuksen pystyäkseen kehittämään jatkuvasti erilaisia tuoksuja. Nenän on voitava erotella toisistaan tuhansia ainesosia, joista hän voi luoda täysin uuden tuoksun. Normaalin ihmisen nenä haistaa 20-50 tuoksua, kun ammattilaisen nenä kykenee erottamaan 2000-5000 tuoksua. Yhteen parfyymiin saatetaan käyttää jopa 300 erilaista tuoksua. Alan ammattilaisia on maailmassa vain 200-250. Uuden tuoksun synnyttäminen kestää yleensä 6 kk – 2 vuotta. Nykyisin tuoksuja pystytään luomaan tutkimalla kukan yllä ilmassa esiintyviä hajumolekyylejä.

   

Grassessa on nelisenkymmentä parfyymintuottajaa, mutta näistä vain kolme ottaa vastaan vierailijoita. Tuoksujen maailmaan pääsee tutustumaan vuonna 1926 toimintansa aloittaneella Fragonardilla, 1849 perustetulla Molinardilla ja tehtaalla nimeltä Galimard. 1500-luvulta peräisin olevassa nahanparkitsimossa sijaitseva Fragonard on sijaintinsa puolesta jalankulkijan valinta. Provencelaistyylisessä huvilassa sijaitseva Molinard on hieman loisteliaampi ja Galimardin tehtaalle on kolmen kilometrin matka keskustasta. Grassessa pidetään vuosittain toukokuussa upea ruusunäyttely (Expo Rose) ja elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Jasmiinijuhlat (Fête du Jasmin) musiikin, tanssin ja kulkueiden merkeissä.

Lisätietoa Grassesta ja sen parfyymeistä: www.grasse.fr

Compare listings

Compare